Kuvaus
Bling Your Horse satulakoru – Crystal & Blue
Kun ensin on suitset koristeltu kimaltavalla otsapannalla niin sen jälkeen pitää tietenkin myös tuunata satula kimaltamaan.
Uusi satula on turhan kallis hankinta tätä varten, joten tässä helppo ja edullinen tapa saada myös satula kimaltamaan.
Helppo asentaa takakaareen kahden kuminauhan avulla jotka vedetään satulasiiven alta ja kiinnitetään eteen satulan D renkaisiin neppareilla.
Toimitusaika on varastotilanteesta riippuen yleensä parista arkipäivästä neljään viikkoon.
Bling Your Horsen tarina:
Emily van Wakeren, Bling-asiantuntija ja Bling Your Horsen omistaja aloitti Bling Your Horse yrityksen vuonna 2018, harrastuksena. Emilyn suosikkivärinä ja kuosina ovat olleet Glitter & Bling aina.
Vuonna 2008 hän osti ensimmäisen oman hevosensa, nimeltä “Emiel”. Siitä lähtien Emily on keksinyt tapoja täydentää sekä omia että hevosensa varusteita jollakin erikoisella. Emilyn motto onkin aina ollut “jos et pysty lumoamaan heitä huippuosaamisella, sokeuta heidät blingillä”.
Ja Emielin kanssa hän on kuulemma turvautunut tähän ajatusmaailmaan usein, sillä tuntuu että hevonen näkee aina kisakenttien lohikäärmeet paljon ennen ratsastajaa. Silloin on hyvä, että tuomariston huomiota pystyy häiritsemään kimaltavilla tuotteilla ja ehkä juuri oikeassa kohtaa aurinko ja kimaltava huopa tai otsapanta häikäisee tuomaristoa sen verran että ihan kaikki virheet kentällä ei tule nähdyksi.
Toivottavasti nautit bling-tuotteiden valinnasta yhtä paljon kuin me!
Löydät valmistajan sivut ja heidän kaikki tuotteet TÄÄLTÄ